Tervehdys !
Ollessani viime kesänä ajelulla vaimoni kansaa Pohjois Karjalassa, päätimme käväistä Ylämyllyllä Pykäläisen Markun luona keskustelemassa v. 2022
Ural Roikka rallin järjestelyistä ja siinä samassa yhteydessä tutustumassa "Maken " kalustoon, joillla hän käy retkeilemässä niin kesä-, kun talviralleihin.
"Maken " aarre on omarakenteinen "Ruisku Dniebr", jolla on enin osa rallimatkoista tehty ja siinä siis on polttoaineen ruiskutus ja sytytyksen ohjaus
annettu Megasquirt ohjain yksikön tehtäväksi ja sitä säädellään halun mukaan tietokoneella. Tämäpä sai meikäläisenkin suuresti kiinnostumaan aiheesta,
jota Make mielellään esitteli ja siitä kipinä syttyi.
Kotiin palattuani menin maanantaiseen Etelän Itäpyöräilijäin kokoontumiseen, Martsarin Heselle ja siellä oli paikalla, "Ruisku Koon " omistaja ja rakentaja
Timo Selin ja taas juttu siitä sulavasti suuntautui Timon pyörään ja sen rakenteluun. Näistä tapaamisista innostuneena ja lakutietoja saaneena aloin sitten kiivaaasti metsästää osia mahdollisen oman pyörän rakentelua varten. Ensin MP-romikselta Malmilta hankin Ducattin läppä rungot ja imukaulat, ja tilasin myöhemmin vielä Saksasta toiset, että sattuu samat parit. Seuraavaksi Kiinasta bensan paineensäätimen, bensapumpun, suodattimia ja pientä sälää.
Kun kamatbalkoi olla kasassa, pyysin Makelta apua tekemään adapterit imukauloille, sekä läppärunkoihin uudet kehämitaltaan pienemmät läppien avaaja kiekot, siksi pienemmät, että läppä aukeaa alkuperäisellä kaasukahvalla täysin auki.Timo oli jo aiemmin lupautunut valmistamaan ohjain yksikön.
Nyt on sitten kaikki paikoillaan ja testaukset ja säädöt voi alkaa koska vaan, kun Timolle sopii, sillä hänellä on ohjelmat koneella, jolla säädöt hän
voi tehdä, minä vaan uteliaana katselen ja yritänoppia myös säätämään joskus vielä itsekin.
Mikäli tämä juttu kirjoitettuna onnistuu, niin jokunen kuvakin rakennelmasta pitäisi näkyä.
Kesää odottavin Terveisin; Raikku
EFI:n rakentelua Ural 750 cc:n lisukkeeksi.
EFI:n rakentelua Ural 750 cc:n lisukkeeksi.
- Liitteet
-
- 278573230_1335404513648464_1488578599912785856_n.jpg (453.58 KiB) Katsottu 478 kertaa
-
- 278567994_1335404453648470_6370325948837552017_n.jpg (494.6 KiB) Katsottu 478 kertaa
-
- 278341285_1335404500315132_7128765135298679444_n.jpg (623.4 KiB) Katsottu 478 kertaa
___________________________________________
URALISMI, kivaa sisäistä kutinaa, jota ei voi raapia.
Uralisti-Motoristi, Eläkeläis-wosikka
URALISMI, kivaa sisäistä kutinaa, jota ei voi raapia.
Uralisti-Motoristi, Eläkeläis-wosikka
Re: EFI:n rakentelua Ural 750 cc:n lisukkeeksi.
Terve!
Hyvältä näyttää!
Hyvältä näyttää!